080-normal.jpg

 

Perjantain kunniaksi päätin tehdä mieheni iloksi ruokaa, jota hän kutsuu hellittelynimellä "The Mössö". Tämän nimen ovat saaneet kaikki ne ruoat, joissa ainekset sekoitetaan lopuksi yhteen.

Tämänkertainen arkiruoka on uusi tuttavuus, jota teen ensimmäistä kertaa. Kuin näin aiemmin kaupassa Riisi&Ohra-paketin, niin ajattelin kokeilla sitä. Riisiruokaa on tehnyt pitkään mieli ja pieni tyttäremme rakastaa ohraa, joten mieleeni tuli monia mahdollisia ruokia, joita voin pikkuisellemme tehdä tästä yhdistelmästä.

Tähän The Mössöön tarvitaan:

400g sika-nautajauhelihaa

4 tomaattia

1rkl rypsiöljyä

1,5dl Irtonaista Riisi+Ohraa

3,5dl vettä

puolikas kasvisliemikuutio

 

Laita ensin riisi&ohraseos tekeytymään. Lämmitä kattilassa rypsiöljy, lisää riisi&ohraseos. Kullota hetki, lisää sitten vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kiehahtaa, sen jälkeen keitä seosta noin 20 minuuttia välillä sekoittaen.

Paista jauheliha. Lisää joukkoon haluamasi mausteet, minä käytin tällä kertaa jauhalihalle tarkoitettua mausteseosta. 

Pilko tomaatit pieniksi paloiksi ja lisää ne valmiin jauhelihan joukkoon, sekoita ja anna lämmetä kaikessa rauhassa.

Kun riisi&ohraseos on valmista, lisää seos jauheliha-tomaattiseoksen joukkoon ja sekoita kunnolla.

Tarjoile salaatin kanssa.

Vinkki: Joukkoon voi sekoittaa vielä keitettyä kananmunaa pieninä paloina, toimii erittäin hyvin kaikkien jauheliharuokien lisänä.